maanantai 7. elokuuta 2017

Suomen metsälappalaiset odottavat oikeutettua tunnustamista

Tuli piipahdettua Savukoskella, Lapin ensimmäisillä metsälappalaispäivillä. Kyseessä oli tapahtuma, josta aiotaan vuosittaista ja vuoroin historiallisen Kemin-Lapin paikkakunnilla pidettävää Suomen metsälappalaisen kulttuurin esiintuloa.
Täytyy sanoa, että jo aloitus oli onnistunut! Väkimäärä, reilut 400 osallistujaa, tapahtuman hyvä henki ja tiedollinen anti yllättivät. Kaikkein sykähdyttävintä oli nähdä nuorten ihmisten, ihan nuorisonkin, mukanaolo. Se jos mikä lupaa, ettei Suomen metsälappalainen kulttuuri ole minnekään hiipumassa. Ja etenkään, kun nykyinen varttunut sukupolvi on ryhtynyt sitä näinkin voimakkaasti elvyttämään.
Metsälappalaisuuden vahvuutena on sen kestävä historiallinen pohja. Nykyiset metsälappalaiset polveutuvat Suomen Lapin alueen vanhimmista tunnetuista alkuperäisasukkaista. Monet asuvat edelleen samoilla asuinseuduilla kuin heidän esipolvensa vuosisatojen ajan. Myös elämäntapa ja perinteiset elinkeinot nojaavat yhä vahvasti satojen vuosien perinteisiin. Toisin kuin mediassakin on koetettu välillä tarkoitushakuisesti kuuluttaa, metsälappalaisuus ei ole Suomesta mihinkään kadonnut vaikka kulttuuriin kuulunut kieli, keminsaame, onkin käytännössä vaihtunut suomeksi.
Savukosken metsälappalaispäivillä Ruotsin metsäsaamelaisista luennoinut ja myös Suomen tilannetta hyvin kuvannut tutkijatohtori Tanja Joona muistutti Suomen ja Ruotsin yhteisestä 300-vuotisesta historiasta, johon osaltaan myös nyky-Suomen lainsäädäntö vieläkin nojaa. Tuolta ajalta ovat myös ne hallinnolliset alueet, lapit, joista nykyisen Suomen alueelle sijoittuvat Kemin-Lappi ja osa Tornion-Lappia. Myös pohjoisessa Ruotsissa ja pohjoisessa Suomessa asuva alkuperäisväestö on Joonan mukaan geneettisesti yhtä ja samaa alueen asuttajakansaa.
Joonan mukaan Ruotsissa metsäsaamelaisuus on tiedostettua ja tunnustettua. Metsäsaamelaisuus koetaan tärkeäksi osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa ja muun muassa metsäsaamelaisten asuinalueella toimiva Uumajan yliopisto sen huomioi.
Ruotsin metsäsaamelaisten tilanne on ollut paljolti sama kuin meillä Suomessa mitä kielen menetykseen ja myös muuhun valtakulttuurin puristukseen tulee. Iso ja positiivisempi ero löytyykin siinä, että Ruotsissa metsäsaamelaiset tunnustetaan virallisesti omaksi kansanryhmäkseen.
Miksei näin voi tapahtua myös Suomessa?
Tanja Joona muistutti, että tosiasiassa Suomi on tunnustanut metsälappalaiset säätäessään saamelaisista perustuslaissaan. Saamelaiskäräjälaissa, jossa muun muassa määritellään saamelaisuus, todetaan kuinka saamelaisella tarkoitetaan henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena ja ”että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa”.
Toisin sanoen, metsälappalaisuus, tai synonyymina metsäsaamelaisuus, on Suomessa lakitasoilla tunnustettu, mutta valtion käytännön sovelluksiin tuo tunnustus ei ole ulottunut. Ja vain siksi, että vihamielisenä suodattimina tuossa soveltamisessa on toiminut ja saanut liikaa jalansijaa kapeasti johdettu saamelaishallinto.
On syytä vakavasti kysyä olisiko nyt jo aika valtion suunnalta ottaa laki käteen ja samalla tarkastella sitäkin mihin valtion saamelaiskulttuurille ja –hallinnolle suunnatut miljoonat oikein jakautuvat. Metsälappalaisille ja kovin niukasti Inarin kalastajalappalaisillekin tuota lain suomaa asemaa ja mammonaa on liiennyt.
Onko valtio todella niin hampaaton tai saamaton, ettei se pysty nykyisellä lainsäädännöllä yhdistämään Suomen eri saamelaiskulttuureja yhteisen pöydän ja hallinnon ympärille? Savukoskellakin nousi keskusteluissa esille tuo kysymys ja samalla pohdiskelu siitä, pitääkö Suomeen määrittää kaksi erillistä saamelaisten alkuperäiskansaa.
Toivottavasti metsälappalaisten statuksen virallistamisessa nyt edetään sinnikkäästi maaliin.

Jk. Savukosken tapahtumassa tulin kokeneeksi positiivisuuden ohessa myös myötähäpeää kun seurasin paikalle saapuneen muutaman ”riukutohtorin” puuhailuja ja tilaisuuden aikana tekemiä Facebook-päivityksiä. Niissä paistoi alaspäin katsominen ja suoranainen häijyys, jonka korokkeena tuntui olevan henkilön asemoituminen valtasaamelaisuuden verkaan. Myös häntä tykkäilleet kommentoijat osoittivat samanlaista asennetta, jota voitaisiin väittää rasistiseksi.
Ehkä metsälappalaisten näytteillä olleet lapintakit ja muut käsityöt eivät olleet yhtä dekoratiivisia tai aitosaamelaisuuden merkillä leimattuja kuin kymmeniä vuosia valtion tuella askarrelleilla kulttuuripoliiseilla. Aitoutta ja etenkin tähän päivään ulottuvaa elettyä historiaa niihin moniin kuitenkin liittyi.

Toivottavasti se aitous ja se historia pysyvät metsäsaamelaisuuden mukana jatkossakin – ja on tärkeämpää kuin lakin korkeus.

15 kommenttia:

  1. Somehan suorastaan räjähti, menohan on kuin Näkkäläjärven paliskunnassa, johon myös viitataan: ” mitä me sitten teemme nyt kun alkaa se tosi mellakointi ei tuo kauan kestä ennenkuin joidenkin päässä keittää ja tekemään väkivallan tekoja muistan 1970 luvulla kun meillä oli porokapina jatkuva käräjöinti joka loppui Vuontisjärven viiman tanssitalosta löytyi kymmeniä poronruhoja jotka oli nyljetty ko.tanssisalin sisätiloissa”.

    Kumma, kun tämä seuraava ei herätä samanlaista ahdistusta?

    https://www.facebook.com/ylesapmi/videos/1755832064434504/

    Nämä kuvat tekevät sanattomaksi; mutta voiko tätä oikeasti tapahtua, mistä ihmeestä on kysymys, voiko joku todella väittää, että nämä ovat jollain tavalla aitoja tai tehty vanhojen mallien mukaan? Järkyttävää�� Mitä näiden tekijöiden ajatuksissa liikkuu?

    Kuulin siinä vieressä kommenttia, että perinnepuvutkinhan muuttuvat aina. Että kehittyvät jatkuvasti.

    Teatteriviitta?

    Ei voi muuta kuin kauhistella, mis helvetissä kulkee raja

    Upeaa as muotoilua vartalolle kuin vartalolle!

    Näin se on, kun sillä ei itselle ole merkitystä. Mettälappalainen muotivaate

    minkä alueen metsäpuku hänellä on päällään jännittävä

    Taitaa olla tietämys paikallisista perinteistä aika heikoissa kantimissa. (emeritusprofessori)

    Voi hirvistys

    Tästä olisivat Pasilan tv-puvustamotkin kateellisia!

    Kolttunahan se menee tuokin ja mehän kaikki muutkin käytämme "perinteisiä" Kero -kenkiä

    kengät niinkö entisten vuontisjärven lantalais naisten navetta saaphaat

    Kenenkähän aitasta tämä on löytynyt

    Suoraan sanoen, minun kävi sääliksi näitä ihmisiä. Onhan se säälittävää, kun ihmiset kaipaavat jotakin ja kiihkeästi haluavat jotakin illuusorista. Jotakin, mikä on joskus ollut ja, jos asiat olisivat kääntyneet toiseen suuntaan, kaikki olisi kuten he toivovat. Minulle tuli masentunut olo, kuten näistä puvuistakin, jotka puhuvat toiveista, eivät todellisuudesta.

    samaa tunnetta minun hämmentynyt olo

    Tuo oli embarrassing.

    VastaaPoista
  2. Vastahan viime vuoden puolella Jenni Laiti esiintyi Hesarin pukukiistaa käsitelleessä jutussa, kuvatekstin mukaan: ” Laitin yllä on patjakankainen, perinteinen saamenpuku, jonka hän on itse valmistanut.”

    http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002927838.html

    Vähän tyhmää ihmetytti, mitä tämä on, mutta nyt selvisi, että ihan oikeasti perinteinen. Joku tästä sitten tekee aidon saamenpuvun, sen joka ”Symbolisesti kantaa sisällään vuosisataisen sorron ja halveksunnan jäljet.” Tyhmempi lantalainen ei sitä voi huomata, kuitenkin Jennin vaate on ihan ok, värit sointuvat yhteen. Onko toi lippalakki myös perinteinen, entä kengät? )))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka Sammallahti Perintheisek kengäh ja kaikki. Ja perintheiseh mettälappalaisriskut.

      Näin fasessa...

      Poista
  3. Sitten toinen

    Kumpula Vote Onhan näitä, sano jätkä täuitä.. Eli on jopa Etelä-Pojojanmaan hurjat juhlivat yhä joka vuosi Tammisunnutaita, eli niiden mukaan sitä, jona alkoi SOTA!! Tiettävästi ainoa Maa maailmassa, jonka kansalaisista löytyy sodan alkamisen juhlijoita! Eikös sota ole aina hirvittävä paha juttu? Yleisemmin juhlitaan sodan päättymistä?? Joten, minulle opetettu, jotta paras kannanotto olisi olla tietämättään? Muistan kyllä erään tapauksen, jossa kans alkoivat uhoomaan toista vastaan, että heillä on "oma" - yhden kerran jälkeen asia unneutu... :) Ite satuin vain ohikulkiessa paikalle - en tiennyt koko asiasta, mutta uteliaisuus voitti..

    Vote on ihan pihalla, ei tammisunnuntaina mitään sotaa syttynyt, miehittäjä riisuttiin aseista, ja sitä voi juhlia.

    http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002911657.html

    Sodan julistivat ne jotka nostivat punaisen lyhdyn 27.1. Helsingin työväentalon torniin vallankumouksen alkamisen merkiksi.

    http://www.helsinki200.fi/helsinki-1812-2012/1918-sisallissota-syttyy/

    Lyhty syttyi sitä paitsi illalla , aseet riisuttiin vasta seuraavana yönä.

    VastaaPoista
  4. Ohessa linkki Museoviraston verkkosivuille, joilla esitellään vanhoja kuvia saamelaisyhteisöistä. Jotain kehitystä voi kai nähdä "perinteisessä" puvustamisessa tämänkin Labba-joukon taannoista pukeutumista ja heidän nykyistä kansanpukuaan verrattaessa.

    http://www.nba.fi/fi/Image/17012/labban-lapinkylan-poromiehia.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh! Hieman on pukumallin perinne kehittynyt.

      Poista
  5. Niin, se sivuston linkki on tässä:

    http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=6049

    VastaaPoista
  6. Savukoskella pidetty metsälappalaistapahtuma on historiallinen varsin monelta näkökulmalta. Tapahtuma on siinä mielessä merkittävä, että nyt kuuluu jo vihdoin Lapista isännän ääni. Se miksi tapahtuma keräsi satoja metsälappalaisia johtuu pitkälti saamelaiskäräjistä, jonka mielestä metsälappalaisia ei ole. Metsälappalaiset ovat toki myös tietoisia siitä miten alkuperäisväestön asiaa ajettaessa on saamelaiskäsitettä käytetty tarkoitushakuisesti pohjoissaamelaisen ryhmän etujen ajamisessa heitä syrjien. Käräjien eliitti on pyrkinyt kaikin tavoin nöyryyttämään ja kieltämään metsälappalaisten olemassaolo.

    Nöyryyttäjän ilo on kova ja julma; sen avulla on yritetty sysätä todellinen alkuperäisväestö syrjään. Kuten Veikko blogikirjoitus osoittaa Lapissa historiasta on tullut saamelaiskäräjien poliittisen ohjauksen ja manipulaation uhri. Siksi olen sitä mieltä, että historia on liian vakava asia jätettäväksi vain saamelaiskäräjien lähellä oleville historioitsijoille ja käräjien poliittiselle johdolle. Siihen prosessiin on päästettävä mukaan myös metsälappalaiset.

    Historioitsijalla pitää olla lääkärin etiikka. Sellainen lääkäri joka alkaa syyttää potilasta tämän sairaudesta, käyttäytyy epäeettisesti. Lääkärin on löydettävä lääke, joka parantaa sairauden. Samoin on historiantutkijan laita.

    Alkuperäisväestö on jotakin sellaista, joka voidaan määritellä koko laajuudessaan koskemaan sellaiseen väestöön kuuluvaa henkilöä, joka itse tuntee kuuluvansa siihen ja kykenee asiakirjoin ja muiden tosiasioiden perusteella osoittamaan siihen kuuluvansa. Metsälappalaiset jos ketkä täyttävät tämän ehdon. Ahdasmielinen ihminen joka elää laput silmillä ei saata tätä ymmärtää. Tällaiset ihmiset on haastettava osoittamaan oman alkuperäiskansapolitiikan virheet. Faktojen perusteella tapahtuvat järkeilymenetelmät ovat samat kuin minkä tahansa tieteen.

    Nykyiseen etnisyyteen perustuva alkuperäisväestön määrittely on tieteen vastainen, Kuten olemme nähneet, tällaiset poliittiset rajanvedot johtavat vain turhiin ristiriitoihin. Niistä on aika vihdoinkin korkea aika päästä eroon.

    Ongelma on syventynyt oleellisesti saamelaiskäräjien inarin- ja keminsaamelaisiin kohdistuvan syrjinnän seurauksena, jota saamelaiskäräjät on harjoittanut saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ottamista koskevissa ratkaisuissaan. Korkein hallinto-oikeus on viimeaikaisissa ratkaisuissaan vain osin saanut oikaistua näitä päätöksiä yrittäessään tulkita asiassa noudatettavaa saamelaiskäräjälakia, johon saamelaismääritelmä sisältyy. Ongelman ydin on kuitenkin syvemmällä. Ensinnäkin kieliperuste ei ole riittävä saamelaisuuden määrittämiseksi. Vielä olennaisempaa on kuitenkin se, että sen määrittäminen kuka on saamelainen, ei pohjimmiltaan kuulu sen enempää saamelaiskäräjien ja sen vaalilautakunnan kaltaiselle keskitetylle, nykyajan luomukselle kuin KHO:llekaan.

    Saamelaisen perinteen ja kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden perusteella päätösvalta siitä, kuka on katsottava alkuperäiskansan jäseneksi, kuuluu kyseiselle kansalle itselleen, noudattaen ansan perinteitä ja sen itse päättämiä perusteita ja menettelytapoja. Inarin- ja keminsaamelaisten kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että päätösvalta siitä, kuka on inarin- tai keminsaamelainen, kuuluu näille saamelaisryhmille itselleen. Siihen ei tarvita pohjoissaamelaista päsmäröintiä. Tämä vuorostaan edellyttää että inarin- ja keminsaamelaiset järjestyvät yhdeksi yhtenäiseksi yhteisöksi, jolle Suomen valtio vahvistaa lakiperusteisen julkisoikeudellisen aseman alkuperäiskansan itsehallinnollisena yhteisönä. Suosittelen, että nyt aktivoitunut metsälappalaisliike alkaisi valmistella tästä esitystä oikeusministeriölle, faktoista kun ei ole pulaa.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  7. Sitten hehkutettiin myyttejä…

    http://pro.tsv.fi/pshy/julkaisut/Faravid_artikkelit/Faravid_36/Hiltunen/pages/Hiltunen.html

    …ja natsikorttikin heilahti.

    ” Enkös minä jo sanonut, että populistisia fundamentalisteja. Etsivät innoitusta kuvitteellisesta ylevästä menneisyydestä, kuten arjalaisliike aikoinaan (tai vieläkin).”

    Huomasikohan kommentoija, että Hiltusen mukaan: ”Yhtä huonosti kävi marxilais-lenininäiselle suurelle kertomukselle vaiheteorioineen, kun reaalisosialismi ei onnistunut täyttämään siihen kohdistuneita odotuksia kapitalistista vaihetta seuraavana edistyneempänä yhteiskuntamuotona”. Kirjoittaja kun aikaisemmissa kirjoituksissaan vähän tähän suuntaan on osoittanut olevansa kallellaan.

    Innostusta lukijoissa riitti, ainakin aluksi: ”Tämähän hurjan hyvä linkki ja kirjoitus! Ja vielä yhdeltä maaoikeustutkijalta, joka kirjoitti vuoden 2006 OM:n tilaamaa maaoikeustutkimusta. Tämä olisi mukava nähdä päivitettynä, kun jälkeenpäin on tullut Sarivaaran väitöskirja ja muutamia Joonien kirjoituksia”.

    Tunnin päästä tamperelainen insinööri joutui kuitenkin toteamaan: ”Tai no, viimeinen virke vähän heikentää tämän kirjoituksen hyvyyttä..”

    Viimeinen virke kun kuului: ”Erilaisten etnisten projektien ristiaallokossa etniset saamelaiset voivat uuslappalaisten näkökulmasta vallan perustellusti kuvautua tulijoina ja tunkeilijoina.”

    Hiltunen tuo ensimmäisenä hyvänä esimerkkeinä myytistä kertomuksen Ruotsi-Suomesta, jossa Suomi nähdään Ruotsin valtakunnan emämaan kanssa tasavertaisena ja omaleimaisena osana. Toiseksi esimerkiksi esitetään 1900-luvun alussa syntynyt primordiaalinen myytti Suomen kansan varhaishistoriallisesta itsenäisyydestä.

    Olisi tietysti tasapuolisuuden nimissä odottanut Hiltusen tuovan esiin vastaavasti myös kantakirjasaamelaisen myytin omassa yhtenäisessä Saamenmaassa eläneestä saamen kansasta, jonka jälkeläiset tänäkin päivänä tunnistavat erehtymättä toisensa. Missä tällainen on sijainnut, ei ainakaan Utsjoki – Inarissa?

    Emeritusprofessori nimittäin runsas vuosi sitten hehkutti Riitta Kyllin väitöskirjaa "Kirkon ja saamelaisten kohtaaminen Inarissa ja Utsjoella 1742--1886". Piti hankkia opus luettavaksi.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  8. ...jatkoa

    Kirjassaan Kylli selvästi tuo esiin, miten Pohjois-Lapissa eli tuolloin kolme erillistä etnistä ryhmää, tunturisaamelaiset, Inarin saamelaiset (kalastajasaamelaiset) ja suomalaiset uudisasukkaat, olihan kaikilla oma kielikin. Ryhmien keskinäisiä jännitteitä kuvataan mm. näin: ”Naapuripitäjien kilpailuasema ei ole ainutlaatuinen ilmiö, mutta Utsjoen ja Inarin väleissä oli kyse muustakin kuin tavanomaisesta naapurijännitteestä. Inarin irtaantumispyrkimyksissä tuli ilmi, että ainakin jotkut Inarin asukkaat kokivat olevansa Utsjoen asukkaisiin verrattuna enemmän Suomen valtakunnan – tai oikeammin sanottuna suuriruhtinaskunnan alamaisia. Vaikka sekä Inari että Utsjoki olivat saamelaisten asuttamia alueita, pitäjien välillä oli kuitenkin koko tutkimusaikani ajan havaittavissa tietty perusristiriita. Vuonna 1841 kerrottiin, etteivät Inarin asukkaat halunneet kutsuttavan itseään nimellä ”Lappar”, koska heidän mielestään se sopi paremmin heidän nomadista elämää viettäville naapureilleen. Inarilaiset halusivat olla pelkästään ”Inarin asukkaita” (Enareboer), eivätkä he halunneet samaistua ainakaan Utsjoen porosaamelaisiin. Inarin saamelaiset pitivät ilmeisesti kalastusta ja karjanhoitoa jalompina elinkeinoina kuin poronhoitoa, minkä takia he tunsivat ylemmyyttä ”lappalaisen asteella” pysyneisiin Utsjoen saamelaisiin verrattuna.” (Huom! ”ilmeisesti”, eli tämä viimeinen on kirjoittajan oma tulkinta ja mielipide ilman lähdeviitettä)

    Ilmeisesti tunne on kuitenkin ollut molemminpuolinen, koska Tarja Nahkiaisoja toteaa väitöskirjassaan porosaamelaisilla olleen oma halventava nimityksensä poroja omistamattomille.

    Kylli kirjoittaa myös pukeutumiseroista etnisten ryhmien välillä: ”Fellman kertoi Inarin joulumarkkinoista 1820-luvulla seuraavaa: Ensin saapuvat inarilaiset vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen. Tunturilappalaisten joukko on kuitenkin lukuisin. Ne tuntee tuuheista karhunnahkaisista kauluksista ja pronssisilla, hopeisilla, messinkisillä, tinasilla ja muilla kiiltävillä esineillä koristetuista vöistään. Näitä kiiltäviä koristeita inarilainen harmistuneena katselee, ja usein kuulee heidän sanovan, ettei tätä aikaa sopisi käyttää maalliseen turhamaisuuteen, vaan että sen pitäisi olla juhlana sielulle. Juuri näitä porolappalaisia meidän maamiehemme, Sodankylän ja Kemijärven talolliset ja Tornion kauppiaat, eniten petkuttavat, ne kun harvoin tuovat heille tarpeellisia tavaroita vaan kaikenlaista kiiltävää romua ja viinaa.”

    Näin siis Inarin ja Utsjoen välillä, mitä se on ollutkaan Utsjoen ja Savukosken välillä. Eli ei pitäisi olla kanttia jostain Tenon rannalta nälviä savukoskelaista pukeutumista tyyliin: ”Perintheisek kengäh ja kaikki. Ja perintheiseh mettälappalaisriskut.”


    VastaaPoista
  9. "Olisi tietysti tasapuolisuuden nimissä odottanut Hiltusen tuovan esiin vastaavasti myös kantakirjasaamelaisen myytin omassa yhtenäisessä Saamenmaassa eläneestä saamen kansasta, jonka jälkeläiset tänäkin päivänä tunnistavat erehtymättä toisensa. Missä tällainen on sijainnut, ei ainakaan Utsjoki – Inarissa?"
    Tuo kommentoijan huomautus on hyvin perusteltu ja itse asiassa juuri tuo historiaa vapaasti soveltanut kantakirjamyytti ja sen vahvistajaksi rakentunut saamelaispolitiikka ovat olleet koko suomalaisen alkuperäiskansaväännön käynnistäjä. Hiltunen monien muiden tutkijoiden tavoin lähtee tarkastelemaan asioita saamelaiskäräjien kattamalta pöydältä unohtaen katsoa sen alle.

    VastaaPoista
  10. Puhuttaessa metsälappalaisten asiasta on julkisuudessa vähemmälle huomiolle jäänyt se arvokas työ mitä kansatieteilijä T.I. Itkonen on II-osaiseen teokseen "Suomen Lappalaiset vuoteen 1945" asti on koonnut. Itkosen etsi aineksensa pääosin seuduilta jotka sijaitsevat Kemijoen vesistön pohjois- ja eteläpuolella sijaitsevien entisten lapinkylien alueilta. Suomen lappalaisten kansalliseepos "Suomen lappalaiset vuoteen 1945", on monessa suhteessa jäänyt melko tuntemattomaksi, joten lyhyt kertomus sen sisällöstä lienee paikallaan.

    "Suomen lappalaiset" teoksen ensimmäinen osa kertoo lappalaisten alkuperästä mikä on samalla osoitus siitä innoituksesta, jonka vaikutuksesta tekijä
    paneutuu myös metsälappalaiskulttuurin moniin muotoihin. Lienee vaikea löytää kauniimpaa ja syvällisempää esitystä metsälappalaisten inspiroivasta voimasta kuin mitä tämä massiivinen teos tarjoaa.

    Alkuosan jälkeen seuraavissa luvuissa kuvataan miten alue on muodostunut. Kirjassa kuvataan myös pakanuuden ja kristinuskon taistelua keskenään. Suomen lappalaiset teoksissa herättää voimakas paikallisväri erikoista mielenkiintoa, mikä ihastuttaa lukijaa. Mutta kaikkein luonteenomaisinta Suomen lappalaiset teoksille on, että niissä kunnioitetaan viisautta, tietoa olevaisen alkuperästä enemmän kuin sotaista rohkeutta ja raakaa voimaa. Viisaan oikeus on suurempi kuin ruumiillisesti voimakkaan. "Suomen lappalaiset vuoteen 1945" kirja antaa täydellisen kuvan entisaikojen lappalaisten elämän katsomuksesta ja luonnonuskonnosta, heidän asuinpaikoistaan ja niiden luonnonympäristöstä.

    Suomen lappalaiset teoksessa kuvataan lappalaisten omintakeisuutta koski se sitten pukua, heidän asumustensa sisustaa, mikä todistaa pitkälle kehitettyä puhtautta ja suurta omintakeista kauneuden tajua. Melkein kaikki inarinlappalaiset
    miehet olivat kauppamatkoillaan Norjaan joutuneet muunlaisen kulttuurin kanssa kosketuksiin, mutta harvat inarinlappalaiset naiset olivat käyneet meren rannan kauppakeskuksissa ja kokeneet suuren maailman tuulahduksen. Inarinlappalaisten puhetapa oli aina siistiä, siinä ei ollut kaksimielisyyttä ja harvoin kuuli kirouksia.

    Suomen lappalaiset II-osaisen teoksen tarkoituksena on ollut saada Suomen kansan syvät rivit kiinnostumaan lappalaisten historiasta ja tutustumaan lappalaiskulttuurin eri puoliin. Onkin kiinnostavaa katsoa miten lappalaisten eri kulttuurimuodot ja kielet esitellään. Tässä ja monissa muissa suhteissa Suomen lappalaiset osat I ja II sisältävät täyttä asiaa. Teos hajottaa koko sen saamelaiskäräjien propagandamaailman palasiksi ja nostaa kaiken keskelle lappalaisen ja hänen arvokkuutensa. Näin T.I. Itkonen palvelee totuutta. Se on Itkoselta todellinen sankariteko. Toisaalta Itkosen kasiosainen teos on niin totuudellinen, että se on dynamiittia tai peräti trotyylia koko saamelaiskomennon nurkan alle. Sen sijaan saamelaiseliitti vetoaa yhä Veli Pekka-Lehtolan yksipuolisiin selvityksiin, jotka ovat menettäneet uskottavuutensa. Kuten sanottu tämän päivän saamenmaata ja saamelaisia emme voi ymmärtää ilman Itkosten veljesten merkittävää panosta.

    VastaaPoista
  11. Joku kommentoijista tunsi häpeää, koska meillä oli yllämme esivanhempiemme pukuja. Minä puolestani kannoin pukuani esivanhempiani syvästi kunnioittaen.
    Viimeinkin meistä on poistunut
    kaikkinainen häpeä juuriamme kohtaan. Siitä olen tavattoman
    onnellinen. Enkä ollenkaan ymmärrä toiseen saamenkulttuuriin
    kuuluvan henkilön kiusaantumisen tunteita meitä kohtaan.
    Ehkä oikeampi ilmaus olisikin suivaantuminen.
    Kaikesta huolimatta meillä on oikeus ja velvollisuus tuoda esiin
    omaa porosaamelaisuudesta poikkeavaa kulttuuriamme.

    VastaaPoista
  12. Inarinsaamelaisesta juttua tämän päivän Hesarissa:

    http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005324076.html

    Toimittajalla vaan on mennyt kaltio ja kammi sekaisin, kuvatekstin mukaan: ” Hetteen päällä sijaitseva kaltio on Palton jääkaappi. Hän säilöö sinne muun muassa sokeroidut marjat.” ((

    VastaaPoista
  13. Edellä oli viittaus HS:ssa 12.8.2017 julkaistuun kirjoitukseen inarinsaamelaisesta maailmanmatkaajaa Veikko Palttosta. Tekstissä ei kuitenkaan tuotu esille niitä syvällisiä ja ja koko inarinsaamelaiseen yhteisöön koskeneita muutoksia, joita inarin saamelaisyhteisö on erityisesti toisen maailmansodan jälkeen kokenut. Katsotaanpa minkälaisia tavoitteita saamelaiskulttuurin itsehallintoelimellä saamelaiskäräjillä on inarinsaamelaisten osalta:

    "Saamelaiskulttuuri halutaan pitää elinvoimaisena vahvistamalla saamelaisten omaa kieltä, saamelaiskulttuuria ja perinteisiä elinkeinoja sekä edistämällä ja turvaamalla saamelaisten perinteisten tietojen siirtymistä uusille sukupolville. Saamelaishallintoa, saamenkielisiä palveluita, mediaa ja kouluopetusta kehitetään. Saamen kielen ja kulttuurin elvyttäminen on käynnissä. Ministeriöiden ja saamelaiskäräjien yhteistyössä valmistelema saamen kielen elvyttämisohjelma kuuluu maan hallituksen tavoitteisiin. Kolttakulttuurikeskuksen edistäminen on yksi saamelaiskäräjien kärkitavoitteista".

    Edellä siteerattu teksti on karua tavaraa inarinsaamelaisten osalta. Teksti ei perustu minkäänlaiseen asiantuntemukseen, vaikka saamelaiskäräjissä on maan parhaat inarinsaamelaiset asiantuntijat kuten Kari Kyrö ja Anu Avaskari. Sen lisäksi inarinsaamelaisissa on myös sellaisia korkealuokan asiantuntijoita kuin Vilho Mannermaa, joka itse on kokenut konkreettisesti henkilökohtaisesti omassa elämässään Inarijärven säännöstelyn haitalliset vaikutukset. Miksi näistä asioista saamelaiseliitti vaikenee?

    Jouni Kitti


    VastaaPoista