Käsi sydämelle kirkkovaltuusto

Inarin seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu pian päättämään siitä, lakkautetaanko toinen seurakuntapastorin virka, kuten kirkkoherra Jouko Lepistö haluaa ja kirkkoneuvoston niukka enemmistö häntä myötää, vai otetaanko tarvittaviin talouden säästötoimiin inhimillisempi linja. Se tarkoittaa henkilöstömenojen keventämistä muutaman vuoden viiveellä, luonnollisen poistuman kautta, jota ennen säästöjä etsitään realisoimalla seurakunnan tuottamatonta tai vähän tuottavaa omaisuutta. Samalla voidaan saada myös pysyviä vähennyksiä toistuviin käyttömenoihin.

Seurakuntapastorin kohdalla on kyse viime ajat muun muassa tunturipapin tehtäviä hoitaneen Anitta ”Anis” Kuusisen työstä ja työpaikasta. Toinen lakkautus koskisi kolmatta diakonin virkaa, jossa virassa ei ole ollut toviin ketään viranhoitajaa eli kyse on käytännössä tyhjästä työpaikasta.

Olen elellyt viime päivät Inarijärven saarimaailmassa ja jäänyt hieman paitsioon niin sanotuista kenttäkeskusteluista. Olen saanut kuulla esimerkiksi netissä käydyn keskustelun olleen osittain jokseenkin aggressiivista. Sekä seurakuntapastorin viran säilyttämisen puolesta että säilyttämistä vastaan. Itsekin olen kuulemma saanut osani siitä, että olen Anista puolustanut. Sellaiset ihmiset ovat näiden kirkkoherran puolesta kiivailevien mukaan riidankylväjiä ja ties mitä. Oveakin seurakunnasta on osoitettu niille, joille kirkkoherran ja hänen joukkonsa meno ei kelpaa.

On selvää, ettei seurakuntapastorijupakassa saada enää kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Olen kuitenkin varma, että ylivoimaisesti suurinta joukkoa seurakuntalaisia tyydyttäisi kirkkovaltuuston päätös säilyttää virka vielä tovin aikaa.

Jos tuollainen päätös syntyy, se harmittaa varmasti jonkinlaista joukkoa kirkkoherraan sitoutuneita luottamushenkilöitä ja seurakuntalaisiakin, mutta sen enempää arpia se tuskin löisi itse seurakuntaan.  Itselleen kirkkoherralle päätös avaisi tilaisuuden tehdä pätevää virkamiestyötä ja löytää tarvittava 100 000 euron säästö muutoin kuin lopettamalla Aniksen työpaikka. Ja eihän tuo satatonninen edes kerry kahdesta virasta, joista toinen ei tuota kuluja ja joka kyllä voidaan lakkauttaa jos niin ennakoiden halutaan.

Kyse on siis vaivaisesta sadastatuhannesta eurosta, kirkkovaltuusto!

On myös selvää, ettei mahdollista päätöstä lakkauttaa toisen seurakuntapastorin virka pidä edes yrittää perustella säästöillä. Enemmistö seurakuntalaisia on menettänyt tässä asiassa luottamuksensa lakkautuspäätöksen vilpittömyyteen ja sitä asiaa ei enää selittelyillä pelasteta.

Eli mikäli lakkautuspäätös tulee, on sen seuraukset seurakuntayhteisön henkisellä ja taloudellisella tasolla syytä tunnustaa. Taloudellisella puolella seurakunta on menettämässä varmasti sen mitä se Aniksen työstään potkimalla luulee säästävänsä eli tulos on plus miinus nolla, jäljelle jää vain henkisellä puolella puolin ja toisin paha maku.

Vielä omasta roolistani tässä keskustelussa:

Minua on tässäkin asiassa tarjoiltu jonkinlaiseksi riidan pyörittäjäksi, joksi laillani julkisuteen kirjoittava henkilö helposti asiassa jos toisessa leimataan. Kirkkoherran kohdalla muistetaan, että olen käräjöinyt hänen kanssaan, tai hän paremminkin kanssani. Minulla siis lienee jotain hampaan kolossa ja siksi osallistun tähän kahinaan?

Mitä tuohon käräjöintiin tulee, olen kuvannut sitä kertomalla, että käräjäoikeus minut vapautti, hovioikeudesta sain pienen sakon ja kenttäoikeus tuomitsi sen jälkeen vastapuoleni. Ammattiliitto olisi vienyt asiani alan juristeja kuultuaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta halusin jättää sen ainakin lepäämään, koska katsoin, ettei minulla ollut tarvetta eikä halua saada asiassa kenellekään täydellistä lyttäystä. Ainoa kerta kun asiaa enää julkisesti käsittelen, on tulevassa muistelmakirjassani, jossa tapaus on kerrottava, liittyyhän siihen ainoa ”langettava” tuomio tai huomautus, jonka olen henkilökohtaisesti lehtimiesurallani saanut. Hyvistä yrityksistäni ja yrittäjistä huolimatta.

Oma asemani tässä kirkkoherraa koskevassa riidankylvössä on siis tämä. Eli kyse on ihan siitä, että satun tietämään Anikseen kohdistuvan ajojahdin taustat ja en hyväksy niitä syyksi käydä hänen työpaikkansa kimppuun.

Muistutan käräjöinneistä ja konflikteista vielä sen verran, että oma tapaukseni on vain yksi niistä, joihin kirkkoherra on virkavuosiensa aikana törmäilyillään ja aggressiivisuudellaan päätynyt. En ala luettelemaan, mutta inhimillisemmällä asenteella varmaan jokainen kahina olisi voitu välttää.

Itse ajauduin aikanani erilleen kirkkoherran lähituttavuudesta sen jälkeen kun olin esittänyt ammattini näkökulmasta hänelle useamman kerran, että hän voisi omaksua kunnallispolitiikassa paremmin kirkonmiehen asemaansa sopivan, inhimillisiä arvoja korostavan roolin.

Siitä alkoi minun epäsuosioni.

Veikko