Porosotaa maalla, merellä ja ilmassa

Lapin Kansa kertoi 8.5.2012 kuinka vanha riita porojen laidunnuksesta kiehuu taas Ruotsin ja Norjan tuntureilla.

Uutisen mukaan kiista kärjistyi huhtikuun lopulla kun Norjan poliisi esti rajalla ruotsalaisen Saarivuoman saamelaiskylän porojen matkan kevät- ja kesälaitumille Tromssan lähelle. Ruotsin saamelaisten mukaan kyse on saamelaisten ikiaikaisesta käytännöstä paljon ennen valtioiden muodostumista Pohjolassa. He vetoavat vuodelta 1751 peräisin olevaan säädökseen, jonka mukaan porot saavat kesäisin ylittää valtioiden rajan. Norjalaiset puolestaan vetoavat vuoden 1972 lakiin, joka kieltää ruotsalaisia saamelaisia päästämästä porojaan rajan yli Norjan puolelle.

Norjalaisen VG-lehden mukaan  erityisen näreissään porojen laiduntamisesta ovat tällä kertaa norjalaiset lammasfarmarit. Jos ruotsalaisten porokuljetus pääsee rajan yli, aikovat Lenvikhalvøyan lampurit pysäyttää ruotsalaiset vaikka itse.
”Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö porosaamelaiset olleet täällä vuonna 1923, mutta siitä on jo aikaa”, lausuu paikallisen lammasyhdistyksen puhemies Ole-Birger Killie lehdessä.
Saarivuomalaisten mukaan Norjan politiikka on paluuta viime vuosituhannen alun sortokäytäntöihin, joilla yritettiin päästä eroon kaikesta saamelaisuudesta.

Sorroksihan se tietenkin taas menee jos toisen maan toisen elinkeinon harjoittajat haluavat oman maansa lakeihin nojaten suojella omaa reviiriään. Siis silloin kun vastapuolena on saamelaisuus ja poronhoito.

Uutisen mukaan kiista kärjistyi erityisen pahaksi vuonna 2007, jolloin ruotsalaisten poroja työnnettiin Norjan puolelle ja jolloin norjalaiset uhkasivat ajaa porot pois mailtaan. Niinpä ruotsalaisetkin vuokrasivat oman kopterin häätämään pois norjalaisen koneen.

Ihanko lienee ollut ilmataistelun makua Ruotsin ja Norjan rajatuntureilla?

Kun kysymys on saamelaisten oikeuksista, ainakin poronhoidon kohdalla, näyttävät vanhatkin lait pätevän. Tämä tulee mieleen kun lukee ruotsalaisten vetoavan poronlaidunnusoikeudestaan jollain vuoden 1751 lailla. Samaan aikaan Suomessa on vaadittu saamelaisuuden määrittelyn takarajan pitämistä vuosiluvussa 1875.

No eipä tietenkään noilla kahdella vuosiluvulla ole suoraa yhteyttä keskenään, mutta aina joutuu herkistymään kun näkee käytettävän erilaisia vuosilukuja erilaisissa etnisyyteen, alkuperäisyyteen ja oikeuksiin liittyvissä mittelöissä.

Porojen raijaaminen toisen valtion alueella ei ole kovin vanha asia Suomessakaan. Muistan joskus tehneeni juttua norjalaisten poronhoitajien jutaamisesta Suomen Käsivarren poikki johonkin vanhaan perinteeseen liittyen.

Jos pohjoismainen saamelaissopimus toteutuu vuonna 2005 luonnostellussa muodossa, voisivat ”saamelaisten ikiaikaiset käytännöt” palata yleisemminkin Pohjoismaihin. Sopimusluonnoksen mukaanhan poroja voitaisiin laiduntaa myös toisen valtion alueella kun siitä sovittaisiin siidojen eli poronhoitokylien kesken.

Valtioiden rajat ja valtioiden määräysvalta rajoistaan siirtyisi näin tuon yhden elinkeinon osalta historiaan, elinkeinon sisäisesti sovittavaksi.

On karu tosiasia, että poronhoidossa on Skandinaviassa ajauduttu yhä syvenevään laidun- ja kustannuskriisiin. Pohjoismaisesti kyse on niin sanotusta saamelaisesta poronhoidosta, koska Ruotsissa ja Norjassa poronhoito on rajattu saamelaisten oikeudeksi, Suomessa siihen ollaan vasta pyrkimässä.

Laidunten ehtyessä suurten porokarjojen jaloissa ja ilmastonmuutoksen tuodessa omat negatiiviset lisänsä mahdollisuuksiin hyödyntää jäljellä olevia laitumia, ja kun poronhoidolle vaaditaan koko ajan lisää valtaa muun muassa säädellä toimiaan ja toimia muiden elinkeinojen ja maankäyttäjien yläpuolella, on karu tosiasia sekin, että ongelmat tulevat edelleen vain pahenemaan.

Porosotia, sekä sisällis- että valtakuntien rajat ylittäviä, tulee siis edelleen riittämään.

Olen pannut merkille, että kotoisessa Lapissamme suhtautuminen poronhoitoon eli porotalouteen on viime vuosikymmeninä pikkuhiljaa koventunut.

Toki poliitikot ja esimerkiksi Lapin Kansan pääkirjoittajat sekä media yleisemminkin tukevat poromiehiä lähes kritiikittä ja aiheuttavat ehkä siksi viime aikoina lehdissä ja verkossa nähtyjä vastapurkauksia.

Minusta porotalouden ei kannattaisi luottaa yhettömiin hattuaan sille nostaviin toimittajiin ja ääniä kalasteleviin poliitikkoihin.  Kun kyse on - ainakin periaatteessa - luontoa kestävästi käyttävästä elinkeinosta, tulisi sen omissa toimissaan kiinnittää voimakkaammin huomiota niin sanottuun kestävään kehitykseen.

Siihenhän kuuluvat ekologian, talouden ja myös sosiaalisen kestävyyden elementit.

Kaikilla näillä alueilla porotaloudella on paljon tekemistä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että huomio on kiinnitetty joskus pelkästään taloudelliseen puoleen. Ja silloin usein ekologian ja yhteiskuntasuhteiden sekä -vastuunkin kustannuksella.

Näin ei voi loputtomiin jatkua, luulisi sen olevan selvää.

”Kyllähän tilanne on kestämätön, mutta antaisitte kulua vielä näin kymmenen vuotta, että saadaan suuri ikäluokka pois mettästä”, vetosi noin viitisen vuotta sitten eräs poromies laitumista ja poronhoidon vaikeuksista keskustellessamme.

Epäilin, tokko tilanne miesten metsässä harvetessa siitänsä helpottuu, ellei porojen määrään ja laidunten elvyttämiseen sekä laiduntamisen tapoihin kiinnitetä sittenkään huomiota.

Ja niihin asioihin ei saamelaiskäräjien ajama politiikka halua antaa Suomen viranomaisten ja lainsäätäjien tulla rajoittaen puuttumaan.

Veikko