keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Eduskuntaa saa harhauttaa

Näin aloittaa mielipidekirjoituksensa eilisessä Lapin Kansassa (27.3.2012) hollolalainen, Lemmenjoella pitkään kultaa kaivanut kultaseppä Aarne Alhonen.
Hän viittaa viime päivinä julkisuudessa käytyyn keskusteluun puolustusministeri Stefan Wallinin menettelystä säilyttääkseen ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan puolustusvoimia rankalla kädellä koskevassa toimipaikkojen ja toimintojen lakkautuksessa.
Wallinhan kiisti aluksi epäilyt niin sanotusta poliittisesta ohjauksesta lakkautuslistoja laadittaessa ja vetosi kenraalien kykyyn ammattimiehinä päättää mistä säästetään ja mitä jätetään. Pian hän kuitenkin joutui myöntämään ohjailleensa upseereita kertomalla lain edellyttävän ruotsinkielisen joukko-osaston olemassaoloa. Siis joukko-osaston, ei välttämättä varuskunnan.
”Eräät kansanedustajat ovat sitä mieltä, että ministeri ei saa harhauttaa lainsäädäntötyötä tekevää eduskuntaa”, kirjoittaa monet kiistat Metsähallitusta vastaan Lemmenjoen kullankaivuoikeuksistaan voittanut, mutta nyt uuden kaivoslain jyräämäksi jäänyt Alhonen.
”Minulla on asiasta parempaa tietoa. 1.7.2011 voimaan astuneen kaivoslain käsittelyssä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoi eduskunnalle, että ammattimaista koneellista kullankaivua Lemmenjoella ei kielletä, vaan lailla ainoastaan rajoitetaan kaivinkoneiden kokoa.”
Näinhän Lemmenjoella ex-kansanedustaja Janne Seurujärven kanssa helikopterilla lennellyt Pekkarinen tosiaan väitti. Elinkeinotoiminta Lemmin kulta-alueen parillakymmenellä kaivospiirillä saisi jatkua.
Alhonen muistuttaa Pekkarisen johtaneen lainvalmistelua, joten hän tiesi tosiasiat. Hänen puoltamansa laki kieltää yksiselitteisesti kaikenlaisen kaivinkoneiden käytön ja merkitsee siten elinkeinojen lakkauttamista.
”Jos lain todellinen vaikutus olisi kerrottu lainsäätäjille, olisi lakiesityksen käsittely voinut mennä toisin”, Alhonen pohtii.
Alhonen kertoo kannelleensa Pekkarisen puheitten ja lakiesityksen sisällön ristiriidasta eduskunnan oikeusasiamiehelle. Vastauksessaan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen totesi, ettei ministerin toiminta lain eduskuntakäsittelyssä kuulunut parlamentaarisen valvonnan piiriin eikä hänelle.
Alhonen arvelee, että oikea tie olisi ilmeisesti ollut asian vieminen perustuslakivaliokuntaan ja käsittelyn eteneminen valtakunnanoikeuteen. Tie oli kuitenkin tukossa, koska kansanedustajat eivät tienneet heitä harhautetun.
”Suomalaisten pienyrittäjien harjoittama pienimuotoinen kaivostoiminta ajettiin alas Pekkarisen ja Anni Sinnemäen välisellä poliittisella sopimuksella. Lemmenjoen kullankaivajat joutuivat pelinappuloiksi kun tilaa raivattiin suurille ylikansallisille kaivosyhtiöille.”
Noin kirjoittaa Aarne Alhonen.
Olin seuraamassa Pekkarisen Lemmenjoen vierailua, jolla ministerin valmiiksi lukkoon lyöty ennakkoasenne paistoi läpi pitkin matkaa. Retken sivutuotteena Pekkarinen tuli myös nykäisseeksi yhden jalan Janne Seurujärven muutenkin jo huojuvaksi käyneestä politiikan jakkarasta. Inarin oman pojan kansanedustajuus jäi näin ainakin toistaiseksi yhteen kauteen, vaikka kyllähän heikkoon menestykseen tarvittiin muutakin töpeksintää kuin hymyileminen Lemmenjoella kelmin ministerin rinnalla.
Minua on jaksanut harmittaa Lemmenjoen kullankaivajien kohtalo näennäisluonnonsuojelun yhtenä karvaana esimerkkinä. Lemmenjoen kansallispuistossakin olisi pohdittavana ja hoidettavana paljon suurempia luonnonsuojelun kysymyksiä, kuin parilla promillella puiston pinta-alasta toimiva kullankaivu.
Ja etenkin, kun Lemmenjoen kulta-alue oli olemassa ja toiminnassa jo paljon ennen sille laajennettua kansallispuistoa.
Eikä kansallispuistonkaan pitänyt taannoisten poliittisten lupausten mukaan vaikuttaa alueella harjoitettavaan kullankaivuun.

Veikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti